Jokaiselle meille tulee kalkkunaleuka…
Jokseenkin kahdeksan vuotta sitten kävin tyttäreni Suvin kanssa seuraavanlaisen dialogin:
Minä: ”Huomenna alkaa uus elämä.”
Suvi: ”Again.”
Minä: ”No, eikö se nyt kuitenkin ole hyvä, että yrittää, eikä anna vain mennä?”
Suvi: ”Katos nyt äiti, se vaan on kylmä tosiasia, että meille kaikille tulee kalkkunaleuka.”
Näin tämä valitettavasti taitaa olla. Toki tyttärenikin on jo 22-vuotias ja painovoiman lainalaisuudet alkavat häämöttää hänellekin.
Tammikuun lupaukset ja naistenlehtien laihdutusvinkit ovat taakse jäänyttä elämää ja Luojan kiitos, normaali arki taas palannut. Työmaaruokalassa ei tarvitse enää pingottaa, voinko ottaa toisenkin leivän hernekeiton ja pannarin seuraksi.
Itse en koskaan ole ollut mikään vuodenaikalaihduttaja tai varsinainen kaloreiden laskija. Se on vähän niin kuin sketsihahmo Hieno Åhlgren totesi: ”Turpa kiinni, niin läskit lähtee.” Vai onko sittenkään? Olisiko kuitenkin ravitsemustieteilijän, Mikael Fogelholmin opit realistisempia: ”Syö vähemmän, kuin kulutat.”
Niin tai näin tärkeintä on, että muutos olisi pysyvä – sekä painon että elämäntavan puolesta.
Mieleeni tulee erittäin toimiva painonhallintakonsepti omasta elämästäni -90 luvun puolenvälin tienoilla. Kaksosraskauden jälkeen kiloja oli jäänyt vähän enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Olimme samassa tilanteessa hyvän ystäväni kanssa kilpahiihtoajoilta. Niinpä päätimme taas yhdessä laittaa asiat kuntoon.
Ohjelma oli selkeä:
- painonpudotus 1 kg / vko
- mikäli tavoite täyttyy, laitamme sivuun 10 mk (kertyneet rahat päätimme käyttää projektin loputtua johonkin hemmotteluun)
- mikäli paino pysyy samassa, tulee imuroida toisen huusholli HUOM! omalla imurilla
- mikäli painoa tulee lisää, tulee imuroinnin lisäksi viedä matot ulos ja pestä lattiat
No, miten ajattelimme päästä tavoitteeseen. Kolme kertaa viikossa teimme 1,5 tunnin sauvakävelylenkin Ruissalon maisemissa. Jos ei muuta, niin ainakin leukaluut liikkuivat ja saaren linnut pakenivat paikalta. Katsoimme hieman mitä söimme. Mutta ehdottomasti paras motivointikeino oli rangaistus. Itse kävin kerran imuroimassa ystävättäreni luona. Toista kertaa en mennyt, kun ystävän mies makasi sohvalla ja osoitteli nurkkia mistä en ollut imuroinut tarpeeksi hyvin. Ystävättäreni kävi kahdesti. Olin juuri muuttanut pieneen rivitaloyhtiöön. Toisella kerralla hänen tampatessa mattoja, kävi naapurin mies kysymässä voisiko hän tulla siivoamaan heillekin. Ei voinut, eikä tullut siivoojaa enää minullekaan!!
Siitä asti liikunta on ollut vahvasti mukana arjessani. Tärkeintä on, että se tänäpäivänä tuntuu hyvältä ja tuo omalta osaltaan sisältöä ja elämänlaatua. Rankan työpäivän jälkeen on joskus vaikea vetää treenivaatteita päälle, mutta jo muutaman askeleen jälkeen ei voi muuta kuin tuntea mielihyvää. Mieli on nollaantunut, kroppa väsynyt ja uni tulee odottamatta.
Voin todeta kaikille: ”Liiku henkesi edestä ja pidä huoli itsestäsi.”
