Pakkanen – siitä suomalaiset tykkää
Jostain selkäytimestä päjähti tänään päähäni tämä kappale Pakkanen.
Olen pimeiden vuodenaikojen ihminen. Verikin kiertää väärinpäin. Tai ainakin olen luullut niin. Monesti olen todennut, ettei minua haittaa pimeys, vesisade, tuulen ujellus ikkunoissa. Olenhan tottunut, että Turussa kahdeksan Joulua kymmenestä on jo -90-luvulla ollut mustia.
Mutta. Tänä syksynä pimeys tuntui raastavan pitkältä. Ja se vesisade. Joulupäivänäkin satoi vettä enemmän kuin monena kesänä. Kuinka kaikkien huulilla on ollut, että voi kun tulisi lunta ja vähän pakkasta. Ja toive toteutui. Kuinka tämä meille suomalaisille tuttu talvi tuntuukin nyt ihan jumalattoman kylmältä. Hädin tuskin pääsee ulko-ovelta autoon kun on syväjäässä. Itse muistan alakouluvuosilta, kuinka pakkanen ylitti -30 C yli kuukauden yhtäjaksoisesti. Äiti kääri pitkän kaulaliinan aamuisin ympäri, niin että vain silmät näkyivät bussikuskille. Ja joskus bussin nafta oli jäätynyt ja sitä ei tullutkaan. Mutta sitkeästi odotimme.
Autoissakaan ei ollut lohkolämmittimiä tai synteettisiä öljyjä. Kylmässä autotallissa isä lämmitti hiustekuivaajalla tai jollain muulla puhaltimella Datsun 100A moottoria, että pääsi Maskusta Turkuun Crichton-Vulcanin laivatelakalle (sittemmin paremmin Wärtsilänä tunnettu) joka aamu töihin.
Kilpahiihtoaikoina kävimme ensilumileirillä pohjoisessa. Pakkasrajaa ei ollut ja niinpä hiihdimme kommandopipot huurussa. Välillä sulattelimme pipoja Kiilopään vessassa käsienpuhaltimen alla. No, aikaahan siinä meni ja huoltojoukoilla huoli kova, kun meitä ei näkynyt. Hyvä ettei rajavartiolaitosta usutettu perään. Kännyköitähän ei siihen maailman aikaan vielä ollut edes keksitty.
Tänään konkretisoitui jälleen vanhan -50-luvun talossa asumisen monimuotoisuus. Lämmityskausi on aina kova haaste vanhoille sähköjohdoille. Sähköt katosivat yläkerran kattolampuista (mutta ei pattereista), kellarikerroksessa olevien pesutilojen lattialämmöistä ja osasta ulkovaloista. Täytyy sanoa, että ei ihan naisenkaan logiikalla meinannut löytyä ratkaisua mikä sulake on voinut mennä. Saatikka kun sulakekaappeja kolmessa eri kerroksessa ja kaikki näytti päällisin puolin ehjiltä. Viimeinen oljenkorsi löytyi pihalla olevasta kaapista, jossa pääsulake oli pompannut ylös.
Aikanaan taloon on rakennettu pystymuuri, joka edelleen antaa lämpöä erittäin tehokkaasti. Siinä huokuu tietynlainen historia, jota ei sovi kadottaa. Villasukat jalassa, lämmin villapaita päällä nojatulissa istuskellen. Ihanan rentouttavan ilta tällekin päivälle.