Muijakiekko – tunteita ja turhautumisia
Aika tarkalleen kolme vuotta sitten alkoi JPK Muijakiekon tarina. Alajärven uusi halli oli talkoilla rakennettu ja fiilis paikkakunnalla mahtava. Yliahon Maija tiesi, että olen kova jääkiekkomies henkeen ja vereen ja ylipuhui minut mukaan ensimmäisiin treeneihin (toki häntä ei ole koko aikana jäällä näkynyt lupauksista huolimatta). Lienenkö koskaan aiemmin edes Alajärvellä käynyt. Navigaattoriin osoite, mutta eihän se hallia löytänyt. Niinpä soitin Maijalle, joka neuvoi minut perille. Onneksi.
Asun Vaasassa, mutta täällä ei ole mahdollisuutta tällaiseen naisten harrastekiekkoon. Olen ollut ikäni urheilun kanssa tekemisissä, mutta en ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa.
Kuinka kopissa ensin arastellen katselimme, mitä toiset vetävät päälleen. Virpillä oli jo polkkarit ekoissa treeneissä. Siitä se lähti. Kohta meillä kaikilla täysvarustus päällä. Ja mikä mahtavinta, se henki koko kylällä. Meitä on valmennettu isolla sydämellä. Kiitos näille miehille, jotka ovat omaa aikaansa (ja hermojaan) käyttäneet meidän muijien opettamiseen.
Omasta mielestä sitä näyttää vetreältä ja liikkuu sulavasti. Muijakiekon Selänteet
Mutta uskallan väittää entisten maajoukkuekiekkoilijoiden hyökkääjä Ilkka Mesikämmenen (73 v.) ja maalivahti Jorma Valtosen (69 v.) liikkuvan edelleen jäällä sulavammin. Pelejämme on videoitu ja sen jälkeen karu todellisuus on paljastunut. Otteita meidän omista kommenteista: ”Ihan kuin katsoisi hidastettua filmiä.” ” Jäykkää ku olis rautakanki tungettu housuihin…”. ” Sovitaanko että tuo perse on täynnänsä voimaa.”
Kopissa nykyään iloinen sekamelska, välillä suuria turhautumisen tunteita ja vääntöä harjoitusten rakenteesta. Mutta varmaa on se, että kun tositoimiin ryhdytään, meistä löytyy joukkue. Jokainen tsemppaa viimeiseen asti oman osaamisen äärirajoilla.
Ensimmäinen peli uusilla pelipaidoilla.
Fiilikset erätauolla.
Joukkueellamme ei ollut ollut omaa maalivahtia ensimmäisellä kaudella. Päätin kokeilla kuinka se onnistuisi.
Maalivahtipelaamisen aakkoset…
Ensimmäisen pelin jälkeen sain soiton tuntemattomasta numerosta. Siellä mieshenkilö kertoi olleensa katsomassa meidän peliä ja halusi antaa neuvoja. Sanoi, että voi ruveta maalivahtivalmentajaksi. Kiitos Panu!
Todistettavasti edes kerran torjunut.
Ne neuvot ja valmennus ovat olleet kullanarvoisia. Yksi suurimmista motivaation lähteistä ajaa 1,5 h harkkoihin edestakaisenmatkan kestäessä kolme tuntia. Kiitos myös ihanille junnuille, isommille ja pienemmille, jotka ovat minua ja joukkuettamme käyneet valmentamassa.
Kiitos, että saan olla mukana ja tuoda tähänkin joukkueeseen vivahteen ”ulkolaisvahvistusta”.
Minä syntyperäinen Varsinais-Suomalainen, TPS kasvatti, kannan ylpeänä meidän joukkueen paitaa. Mahtavaa JPK!
Hyvä NAISET!!!!!!!!
Ihana urheiluhenki huokui tästä postauksestakin! 🙂 Ja tuli semmonen fiilis, et haluun ihan ehdottomasti joskus nähdä sut tositoimissa kentällä. <3
Kuulostaa niin upeelta lajilta tuo Muijakiekko ! Mietin miksiköhän sellaists ei löydy Vaasasta? Liian hurjapäistä menoa city-naisille?
Kiitos Ulla Uskoisin, että Vaasasta löytyisi paljonkin pelaajia, mutta täällä jääaika on niin kortilla. Juniorijääkiekko, taitoluistelu ja jääkiekon miesten harrastesarja vievät siitä suurimman osan. Ja tietysti Sportin edustusjoukkue.